Hitler-attentaatti
Ennen muinoin olisimme sanoneet, että ”tulipahan repäistyä”. Näin taisi ajatella myös 41-vuotias Frank L. Berliinin Kreuzbergistä lauantaina. Hän sai tempauksellaan repiä Adolf Hitleriltä pään irti Madame Tussaud’n museossa aikaan sen, että niinkin epäajanmukainen paikka kuin vahakabinetti sai äkkiä huiman uutisarvon.
Tapasin työkaverin lauantaina, hän palasi juuri Tussaud’n avajaisista. Hänen oli ollut tarkoitus tehdä yhdessä Spiegel-kollega Henryk M. Broderin kanssa pieni ironinen kommentti aiheesta Hitler-nuken paluu Berliiniin. Asiastahan oli – kuinkas muuten – keskusteltu etukäteen lehdistössä pitkään ja hartaasti.
Sillä kysymys siitä, missä muodossa Hitler saa ja/tai ei saa olla julkisesti esillä, on Saksassa tietysti aina pitkällisen itsetutkiskelun ja pohdinnan asia. Saksan laki tunnetusti kieltää natsisymbolit ja kolmatta valtakuntaa ihannoivan taiteen tai muun esineistön.
Madame Tussaud’n vahakabinetin ilmoitettua esittävänsä uudessa Berliinin museossaan myös Hitler-nuken kiistely käynnistyi odotetusti: näyttely banalisoi historiaa, uusnatsit saisivat museosta uuden pyhiinvaelluspaikan, jo pelkkä Hitleriä esittävä nukke on mauttomuuden huippu, Tussaud rahastaa mauttomuuksilla. Ja niin edelleen.
Museon edustajat puolustautuivat: Hitler on osa historiaa, häntä ei voi noin vain syrjäyttää näyttelystä. Sitä paitsi he esittävät näyttelyssään murtuneen Hitlerin, joka istuu bunkkerissa tappionsa hetkellä synkeän näköisenä kirjoituspöytänsä ääressä, eivät suinkaan mitään idealisoivaa ”Führeriä”.
”Joku hullu repi Hitleriltä pään irti”, työkaveri sanoi ja pakkasi kasetteja reppuun. ”Älä”, sanoin ja jatkoin naputtamista. ”Saitko kuvattua?“
Työtön 41-vuotias komeilee lehtien etusivuilla. Mies kuvailee itseään vasemmistolaiseksi ”vanhaksi punkkariksi”, lempibändi on tosin Motörhead. Käytyään kolme vuotta poliisikoulua Frank L. huomasi, ettei poliisin ura ole häntä varten. Nyt hänet on pidätetty.
Teko ei tosin ollut ensisijaisesti poliittisesti motivoitu, vaikka mies loikatessaan Hitlerin kirjoituspöydän yli ja kiskoessaan vahanuken pään irti olikin huutanut ”ei enää koskaan sotaa!“. Itse tempaus oli kypsynyt kapakassa tehdyn vedonlyönnin seurauksena.
Vaha-Hitler on tosin rahallisesti aika arvokas, vahingonkorvaussumma liikkunee arviolta noin 200 000 euron paikkeilla. Oliko repäisy ollut sen väärtti, työkaveri oli kysynyt nukenmurhaajalta. Ei ollut.
Kapakkaporukka oli tosin myöhemmin tullut lyömään olalle, rohkeaahan moinen huima teko oli. Kavereiden vedonlyöntisumma ei ole tiedossa. Nyt sitten saa nähdä, mitä vahingonkorvauskanne tuo muassaan. Tuomari saa miettiä, saako työtön pasifisti edes jonkinlaisen hyvän omantunnon alennuksen: ruuvasihan hän personifioidun pahan pään irti.
Saa nähdä, palaako rekonstruoitu Hitler-nukke pöytänsä ääreen vaiko ei. Museo ilmoitti, että nukke palaa, kunhan se on korjattu ja sitä on ”hieman viimeistelty“. Eräs lehti iloitsi tyystin vailla ironiaa: hyvä, voimme siis jatkaa tärkeää keskustelua aiheesta – nimittäin siitä miten Natsi-Saksaa tulee museaalisesti esittää.
Esseisti Henryk M. Broderin kommentti aiheesta oli lyömätön: Loisto homma, loppujen lopuksi kyseessä on sentään ainoa onnistunut Hitler-attentaatti – tässä tapauksessa jopa eräänlainen julkinen mestaus! Vähän myöhään, mutta kumminkin. Tästä hyvästä Frank L. päätyy luultavasti joskus itse vahakabinettiin, ohittaen ylpeästi Graf von Stauffenbergin ja kumppanit.
Pääsymaksu Berliinin Madame Tussaud -museoon muuten 18,50 €.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ainakin tästä tapauksesta saatiin kesän raflaavimmat otsikot:
"Hitler menetti päänsä Berliinin vahakabinetissa" (Kaleva)
"Hitlerin pää Lontooseen korjattavaksi" (Elisa.net)
"Hitler saa päänsä takaisin Berliinissä" (Nelonen)
Maailma olisi välttynyt paljolta pahalta, jos Hitlerin pää olisi jo aikanaan lähetetty jonnekin korjattavaksi. Samalla olisi voitu laittaa myös Stalinin ja muiden diktaattorien päät kuntoon. Lenin taitaa olla ainoa, jonka päällä ja muilla ruumiinosilla on määräaikaishuolto.
Aika kepeästi kirjoitettu juttu vakavasta aiheesta. Saksassa kansanmurha on edelleen kipeä aihe, ja sitä käsitellään ja siitä puhutaan siellä ilman nukkejakin. En tiedä, onko Janita Hämäläinen käynyt Jad Vashemissa vainojen museossa Jerusalemissa, mutta en usko. Suosittelen paikkaa kaikille siellä päin liikkuville.
Veltto Virtanen eroaa Adolf Hitleristä siten, että Veltto Virtanen elää aikana, jolloin on mahdollista saada läänintaiteilija-apuraha, mitä ei ollut mahdollista saada Itävalta-Unkarissa, Itävallassa eikä Saksassa.
Virtasen ei tarvitse suunnata koko luovuttaan politiikkaan, koska hän on myös apurahataiteilija. Adolf Hitlerillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suunnata luovuutensa politiikkaan.
Kyse oli Adolf Hitlerin osalta siis taitelijan vapaudesta. Monet kritisoida apurahataiteilijoita ajattelematta, mikä on vaihtoehto sille, että ei ole apurahataiteilijoita, ja että taiteilivat ryhtyvät kuvanveistämään yhteiskuntaa mieleisekseen.
Afganistanin eiliseen pommi-iskuun liittyvässä uutisketjussa on muisteltu sitä, kuinka talibanit tuhosivat vuosikymmenen alussa kallioseinämän buddhalaispatsaita. Heillä tekoon osallistujien lukumäärä oli suurempi ja työkalut tehokkaammat, mutta pääkopan sisällä oli ilmeisesti vastaava ajatusten kieroutuma kuin Saksan iskun tekijällä.
Talibanit ja äärivasemmistolaiset voi rinnastaa sikälikin, että kummankin suuntauksen kannattajat haluavat kieltää eri mieltä olemisen, sekä myös heidän mielestään väärät kirjalliset ja kuvalliset teokset. Niissä maissa, joissa kommunistit ovat päässeet ehdottomaan valtaan, eri mieltä olevien vaientaminen on varmistettu pahimmillaan teloituksilla. [edit: korjasin viimeisen lauseen hullunkurisen sisältövirheen]
Vahanuken turmelijan puolustukseksi on sanottava, että saksalaisia on aivopesty järjestelmällisesti toisen maailmansodan loppumisesta lähtien. Osalle heistä on ilmeisesti kehittynyt niin suuri taipumus väkivaltaan natseja kohtaan, että se voi purkautua vaikka taidetta tuhoamalla, ellei aatetta kannattavaa ihmistä löydä uhriksi.
Yleensä valokuvausta on pidetty vasemmistolaisena taiteen lajina, koska se kuvaa realistisesti kapitalistisen ja imperialsitisen yhteiskunnan heikkouksia syrjittyjen ja osattomien osalta.
Toisaalta valokuvalla voidaan luoda glamouria ja mielikuva porvariston hillitystä charmista.
Iltalehti on tarvoittanut jotain vihreää ja keskustaliberaalikokoomuslaista pääministeri Matti Vanhasesta, joka ajaa jokapojan polkupyörällä ja näyttää pitkää kieltään muille.
Päivän lehtikuva
http://static.iltalehti.fi/kuvagalleria/img/yleinen/9479.jpg
Eipä unohdeta urheilijoita. Ilman stipendijärjestelmää moni urheilija yrittäisi varhaisemmassa - ja tyhmemmässä - vaiheessa poliitikonuraa. Hyviä esimerkkejä politikoivista urheilijoista ovat Tony Halme, Matti Nykänen (taisi päästä peräti kunnanvaltuustoon), Lasse Viren, Juha Mieto, Sylvi Saimo, Voitto Helsten ja niin edelleen.
Adolf Hitler oli taiteilija myös poliitikkona. Natsien ideologia näkyi vaatetuksessa, arkkitehtuurissa, musiikissa, elokuvissa ja jättimäisissä puoluekokouksissa, jotka olivat oman aikansa performansseja, joita Olavi Paavolainen kuvasi kirjoissaan.
Kyseessä ei ole ainoa onnistunut Hitler-attentaatti. Edellisen tekivät herrat Žukov ja Konev vuonna 1945. Sen seurauksena välillisesti Hitlerin pistoolikäsi alkoi koukistua hänen ohimolohkoaan kohti.
Holocaustin saksalaiset sukupolvet ovat syntisinä kuolleet, vain syyttömät ovat jäljellä
Helsingin Sanomat näyttävästi kirjoittaa "kansakunnan omatuntona" vuosikymmenien takaisesta murhenäytelmästä muistutuksena, ettei se enää koskaan tapahtuisi. Kirjoitus on yksipuolinen ja koskettelee rikoksen tehneitä ihmisiä, jotka ovat syntinsä kantaneet ja henkensä antaneet. Saksassa elää enää vain hitusen heitä, joilla on omakohtaista "verta" käsissänsä. Uudet saksalaiset sukupolvet eivät ansaitse enää veitsen kääntöä haavassa. Esi-isien synnit eivät periydy syyttömille jälkeläisille. Kärsineimmät osoittavat inhimillisimmän anteeksiannon.
Kertomukset holocaustista ovat piinavia, lohduttomia ja muistutuksellisia. Saksalaista kansanosaa on piinattu vuosikymmenet aiheesta, jota on ylläpidetty vain yhdestä näkökulmasta. Teloitukset ja Kolmannen Valtakunnan ideologia tunnetaan erityisen hyvin. Nykyinen Saksa on kieltänyt lailla lähes kaiken liikehdinnän ja esilletuonnin, mikä Kansallissosialistiseen Saksaan on liittynyt vuosilta 1933-1945. Tämän päivän Saksan kansa kantaa heille kuulumatonta syntiä. Yhdistynyt Saksa ei ole ansainnut liiallista ja jatkuvaa muistutusta isien ja isoisien töistä. Saksa on virallisesti historian tapahtumat tunnustanut ja pyytänyt jo liittokansleri Willy Brandtin aikana anteeksiantoa niin juutalaisilta kuin monien maiden kansalaisilta.
Suomalaisille voisi pikimmiten muistuttaa ja kertoa, mitä Saksa on tehnyt Suomelle auttavina tekoina vuosikymmenien aikana. Mekään eikä saksalaisetkaan enää tarvitse muistutusta Lapin polttamisesta ja punaisten tappamisesta Itsenäisyytemme kynnyksellä. Me olemme syntimme kantaneet ja toivomme, ettei se enää tapahtuisi koskaan.
Nyt olisi aika perehtyä myös asioiden toiseen puoleen. Olisi vihdoin aika tutkia mitkä syyt johtivat Kolmannen Valtakunnan juutalaisdoktriineihin. Mitkä olivat syyt Adolf Hitlerin päätöksiin juutalaissiviilien joukkoteloituksiin. Tulevaisuutta ajatellen parhaiten estetään vastaavat tapahtumat ymmärtämällä, mitkä olivat vaikutteet totaaliseen hävityksen yrittämiseen. Mitkä olivat tekijät, jotka sytyttivät vihan ja pelon juutalaisia kohtaan? Paras keino tulevaisuudelle, jottei sitä enää koskaan tapahdu, on tietää syyt.
Toinen tekijä tutkittaessa holocaustia kokonaisuutena on selvittää myös lähes vastaavia tapahtumia Stalinin Neuvostoliitossa. Tunnetusti voittajaksi selviytynyt Josif Stalin Neuvostoliiton generalissimuksena järjesteli ja tuhosi kansaansa päämääriensä ja epäluuloisuuksiensa summana. Voidaan todisteellisesti sanoa, että Stalinin aikana tapahtui myös kansanmurhaa. Ne Stalinin vainoissa tuhoutuneiden henkilöiden omaiset ovat yhtä ansaitusti oikeutettuja tietämään syyt ja julistamaan tapahtunutta, ettei se enää tapahtuisi koskaan.
Kolmantena tekijänä olisi hyvä muistuttaa mieliin ne saksalaiset siviilit, jotka jäivät liittoutuneiden pommikonelaivueiden murha-aaltojen alle erityisesti 1944-1945. Pelkästään Dresdenin kuolinyönä hävitettiin yhdellä kertaa noin 60.000 viatonta siviiliasukasta tulimyrskyyn. Lähes kaikki Saksan kaupungit tuhottiin liittoutuneiden mielestä strategisin perustein iskien Saksan siviiliväestön mielialoihin toiveena romahduttaa kotirintaman tuki Saksan itsensä aloittamalle sodalle. Siviilipommituksia voidaan pitää raukkamaisina tekoina, joihin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa osallistui myös Saksa mm. Lontoota pommittamalla. Toisen maailmansodan ratkaisija USA tuhosi kahdessa iskussa kerrannaisvaikutuksineen satojatuhansia japanilaisia siviilejä atomipommein 1945. USA halusi suojella sotilaitaan ja tuhosi vastineeksi syyttömiä siviilejä.
Tänä päivänä olisi viisasta perehtyä ja tutkia länsimaalaista toimintaa 1990-luvun Ruandassa, jossa keskinäinen sisällissota vei 800.000:n viattoman siviilin hengen vihana ja kostona jostain, johon ei ole mitään perustetta ja selitettä. Länsimaat luikkivat karkuun ja jättivät mustat tappamaan toisiaan. Hurskastelu lienee yksi meidän perusominaisuuksista. Olisiko myös syytä tutkia ja muistuttaa mm. espanjalaisten ja englantilaisten siirtomaa-ajoista, joissa niin molempien Amerikoiden intiaanit kuin myös Kauko-Idän kansat saivat kauppapolitiikan ja laajentumishalun alttarilla kokea siviileinä raukkamaista väkivaltaa, murhaa ja julmuutta. Entä valkoisen miehen orjakaupat puuvillaplantaasheille Amerikan syvään etelään orjalaivoina Afrikasta? Afrikkalaiset ovat yhtä oikeutettuja kuin juutalaiset ja venäläiset "muistuttamaan", ettei se enää tapahtuisi koskaan.
Kuinka juutalaisten ja palestiinalaisten välienselvittelyt; onko oikein, että Israelin panssarivaunut ja taistelukopterit käyvät ritsapoikien kimppuun tappamalla kymmenkertaisen määrän palestiinalaisia? Onko sekään oikein, että vastineeksi palestiinalaiset itsemurhapommittajat tuhoavat itsensä lisäksi kymmeniä siviilejä Israelin puolella? Kuolleiden palestiinalaisten ja israelilaisten omaiset ovat yhtä oikeutettuja muistuttamaan, ettei se enää tapahtuisi koskaan.
Saksalaiset ovat jo ansainneet rauhan isoisiensä teoista. Uusi Saksa on syytön tähän muistutteluun tai sitten me kaikki olemme velvoitettuja muistamaan, ettei se enää tapahtuisi koskaan; ei Ruandassa, ei Dresdenissä, ei keskitysleireillä, ei Neuvostoliiton kulageissa, ei Irakissa Saddamin aikana, ei atomipommeina Japanissa, ei V2-raketteina Lontoossa, eikä sotina enää missään, eikä varsinkaan viattomien siviilien julmana silpomisena, tappamisena, murhaamisena eikä joukkoteloituksina Bosniassa, Kroatiassa, Kosovossa ja Afganistanissa sekä Irakissa. Mikähän geeni se oikein kääntää tämän ihmisen julmuusvaihteen päälle?
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
linkki keskusteluun:
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=13&t=6219
Hesarin artikkelit tuntuvat uskomattomalta tuubalta suoraan USA:n siionistiyliopistojen holokaustiteollisuuden sylttytehtailta. Omantunnon kanssa tällä valehtelulla ei ole mitään tekemistä, vaan pikemminkin sen puutteen. Mielestäni on rikollista väärentää ihmisille kuva menneisyydestä.
Kun Sir Bomber Harris joutui yhtäkkiä vastaamaan sodankäynnistä niillä menetelmillä ja niillä välineillä joita hänellä oli, niin muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hyväksyn jopa Dresdenin pommitukset täysin niiden kriteerien pohjalta joita sillä hetkellä oli käytössä.
Saksa ei säälinyt Varsovaa. Saksa ei säälinyt Rotterdamia. Saksa kusi tuuleen ja sai myrskyn. Itku silmässä olen käynyt katsomassa Essenin ainoaa pommituksesta säilynyttä konkreettista asiaa, kivistä sakastia. Mutta tämä ei estänyt minua miettimästä mikäli ostaa RAF kirjasta 1000 pommikonetta Essenin yllä Esseniläiselle tuttavalleni. Tuho, hävitys ja tuska ovat historiaa. Siitä on päästävä yli.
Mikään ei ketuta minua enempää kuin mukamas ymmärtäväinen Janita, mene saatana Hämäläinen katsomaan brittipommareiden tuhoa, janita. Sensijaan että olisit kieltämässä saksan kansakunnan kuolemanhetkeä ja hitlerin vahapäätä. Kyllä minä tiedän miten helvetin tuskallisen hetken hitlerin pää tuo tavallisen kunnon nixmannin elämään. Ihmisiä kuolee vielä tänäpäivänä pommikampanjan takia. Jumalauta...ihan konkreettisia ihmisiä.
Saksan pommitus on ollut jotain ihan toisesta maailmasta. Onneksemme kommarit eivät tuolloin olleet ihan leikkavaalla terällä. Helsinki olisi muutoin ihan toisen näköinen. Saksalaiset eivät olleet ihan yhtä onnekkaita. Menkää katsomaan, jos vielä näyttelyssä, Kölnin kaupunginmuseossa kaupungin siluetti sodan jälkeen. Ansaitsiko Saksa moisen rökityksen...ansaitsiko Köln...
Kyllä jumalauta pitää ihmisten nähdä minkä puolesta kuolivat ja minkä elivät. Vaikkei se miellyttäisi.
Harris ei näistä asioista päättänyt. Siksi se, että hänet pannaan vastuuseen Churchillin sijaan, paljastaa, että pommikampanja mielletään lännessäkin suunnattomaksi rikokseksi.
Saksa ei suinkaan aloittanut siviilikohteiden pommituksia eikä sen kalustoa ollut sellaiseen suunniteltu. Englanti sensijaan rakensi pommikoneensa kaupunkien tuhoamiseen alusta lähtien. Samoin USA suunitteli strategisia kaukopommituslaivastoja. Noh, geopolitiikka lienee osasyy tähän. Saksa yritti kieltää kaupunkien pommitukset 30-luvulla kansainvälisesti, mutta kiellon ajaminne ei onnistunut.
Sodan sytyttyä Englanti pommitti siviilikohteita. Välittömästi Churchillin noustua pääministeriksi 10.5.1940, hän samana päivänä määräsi pommikoneet Saksan siviilialueiden kimppuun. Vastedes Englanti pommitti Saksan siviilikohteita ja tavoitteena oli murhata mahdollisimman paljon ihmisiä. Jo kauan ennen "taistelua Englannista" Churchill suunnitteli "Euroopan mantereen sytyttämistä tuleen". Sakasa tarjosi samaan aikaan rauhaa eikä siksi vastannut pommituksiin.
Kun elokuussa RAF oli pommittanut kaksi viikkoa Berliiniä putkeen, kansan paine pakotti Hitlerin viimein kostoiskuihin. Sitä ennen oli pommitettu sotilaallisia kohteita tavoitteena pakottaa Englanti rauhaan tuhoamalla puolustus ja suistaa Churchillin hallitus vallasta opposition avulla.
Rotterdamissa ja Varsovassa Saksa pommitti sotilaallisia kohteita. Kaupunkeja kehotettiin antautumaan ensin useita kertoja. Kv sopimusten mukaan jos puolustaja tekee kaupungista linnoituksen, sitä vastaan oli oikeus hyökätä ilmasta. Esim USA:n sotilastarkkailija vahvisti, että kohteet olivat tällöinkin täysin sotilaallisia. Kaupunkien pommituksista ovat voittajat tehneet taas uuden propagandasadun piilottaakseen saksalaisten kansanmurhan näiden satujen taakse.
Englanti satsasi vuosikausia kaikkki voimansa naisten ja lasten murhaamiseen ja eurooppalaisen kulttuurin tuhoamiseen venäläisten ja usalaisten puolesta. Mitään etua se ei sodasta saanut. Churchillin on täytynyt olla amerikkalaisten etujen ajaja ja maanpetturi. Lisäksi hän oli suurrikollinen, joka teurasti jo nuorena alkuasukkaita siirtomaasodissa läjäpäin.
Asioita, joista ei uskalleta tai haluta puhua - Saksan Kolmas Valtakunta
(YLE esitti pienoissarjan saksalaisesta arkkitehdistä, joka pelasti itsensä taitavalla luovimisella 1945-46 - varusteluministeri Albert Speer, Hitlerin ystävä ja laskelmoinut lojalisti )
[ ... joukkoja ja kansanryhmiä on kautta-aikain johdatettu ryhmähengen, kansallistunteen, yhteenkuuluvuuden ja yhteisen vastustajan/ vihollisen osoittamisella tekoihin, jotka hitaasti kehittyivät mm. Saksan Kolmannesta Valtakunnasta esitettyihin ja todettuihin rikoksiin ihmiskuntaa kohtaan ... ]
Ilmaisjakeluna ilmestyvä mainokseton tieteen ja filosofian mielipiteitä, tutkimuksia ja tieteellisen maailman riippumattomuusdebattia julkaiseva Tieteessä Tapahtuu -lehti 4/2007 julkaisi (prof. Juha Manninen 2) rohkea ja kiihkottoman kirjoituksen "Eino Kaila ja kolmas valtakunta" 1). Suomessa oli runsaasti myönteisyyttä ja seurailua jo 1930-luvulta alkaen koskien Kansallissosialistisen Saksan siirtymistä totalitaarisen yhteiskuntajärjestyksen tielle.
Suomessa - kuten kaikkialla - on hyvin tunnettua, mitä tapahtui Saksassa 1933 - 1945. Nämä kertomukset ja kirjoitukset eivät ole sisältäneet juuri mitään sellaista, josta syntyi ennennäkemätön joukkovoima yhdistämään miltei koko kansakuntaa. Kolmannen Valtakunnan järjestelmä kaikkinensa on jätetty esimerkiksi pahan akselista, jolle ei ole vertaa löytynyt. Näkökulmien syväluotaukset kiihkottomina analyyseina ovat jo julkistuneet esisanoina ja varovaisina pohdintoina - ja tässäkin äänitorviksi uskaltautuvat ensiksi "valtapolitiikasta vapaat" tiede- ja filosofiapiirit.
1930-luvulla Saksa vapaissa vaaleissa valitsi kansallissosialistisen järjestelmän, jota johti systeemi, joka ammensi alusta alkaen voimansa ryhmähengestä, samankaltaisuudesta, historian kaipuusta ja oman edustamansa ryhmän kaikkivoipaisuudesta. Tuon ajan tiede etsi monin keinoin perusteluja vahvemman rooliin, epäkelpojen lopulliseen järjestykseen ja rodun arvioimiseen saavutusten pohjalta. Oli syntymässä vastakkainasettelua tuolloisella tavallansa, jota tänäkin päivänä esiintyy rasismina ja pelkona, kuin myös vihana tuntematonta ja vierasta kohtaan.
Akateemikko Eino Kaila suomalaisena filosofina pohdiskeli järjestelmää (erityisesti 1940-1942), jossa suosittiin päämääriä vahvuuksien ja yhteneväisyyden pohjilta. Saksa oli järjestelmä, johon moni suomalainen samaistui, syntyi haaveita ja päämääriä rakentaa vastaavuuksia joukkohengestä, puhtaasta suomalaisuudesta ja elinpiiristä, joka olisi meille historiallisesti kuulunut. Suomella oli kiistattomat siteensä Saksaan jo meitä vapauttamaan tulleiden jääkärien ajoilta, jotka tunnetusti saivat koulutuksensa Saksan kasarmeilla. Samoin ne nuoret miehet, jotka seikkailun ja voimantunnon kuin liitton kuulumisen hengessä vapaaehtoisesti Saksan SS-joukkoihin ilmoittautuivat "yhteiseurooppalaiseen akselivaltojen" sotalaitokseen turvaamaan "yhtenäisen Saksa-johteisen Euroopan" lisäelintilan saantia idästä.
Professori Kaila - kuten monet muutkin, esimerkiksi tunnetun tiedemiessuvun Rolf Nevanlinna (Helsingin Yliopiston rehtorina 1940-luvulla) suitsuttivat kansallissosialismin aatetta airueena kommunismia ja sen leviämistä vastaan. Löydettiinpä siitä myös kantaeurooppalaista historiahavinaa. Neuvostoliiton marksistinen järjestelmä oli pelon ja vihan kohde ja Saksa koettiin tuon maanvyöryn lailla leviävän systeemin riittävän vahvana esteenä (tavallaan täältä asti saamme perintönä sitkeästi elävää uhkamanipulointia nyky Venäjääkin kohtaan).
On selvästi tunnistettavissa, että monet tiedemiehet ja poliitikot omaksuivat voiton ja kansallisen voiman tiekseen, erityisesti Saksan menestyksen vuosina. Moni kirjailija innostui palavasieluisesti kuvaamaan Saksan joukkokokoontumisia ryhmähengen ja yhtenäisyyden hektisenä kiihkona. Voimaa ravittiin hypnoottisesti puolifilmaattisella alitajuntavaikutepsykologialla. Kansakunta oli Saksassa saanut latauksekseen paristoituneen tunnefilosofian, jossa suuretkin ponnistusvaateet otettiin vastaan hyväksyttyinä tehtävinä päämäärän saavuttamiseksi - kansa oli uskollinen johtajalleen loppuun saakka.
Suomi eli vahvuutensa jatkosodan alussa Saksan rinnalla. Saksa oli jäänyt meille ainoaksi valinnaksi; pelkäsimme Neuvostoliittoa, vaikka meillä, jos kenellä, on näkemystä, tietoa ja elämisen tasapainoa idän ja lännen vedenjakajalla. Saksa hurmasi monet ja Adolf Hitlerin Taisteluni 1:stä ja 2:sta otettiin runsain painoksin. Monilta se jäi lukematta; se kuului ikäänkuin kunnon kansalaisen kirjahyllyvarustukseen. Lukivatkohan Stalinin vasallitkaan sitä?
Saksan vaiheista 1930- ja - 40-luvuilta ei ole loppuun kirjoitettuja kappaleita. Asioiden kaikkia puolia ei ole tuotu esille. Niitä tekoja, jotka alussa valiinnuttivat vapailla vaaleilla kansallissosialistisen järjestelmän, ei tuoda kuin verhotusti esille. Tämä puolittainen esitys - vain sen negatiivisina puolina - pitää hengissä mystiikkaa ja viehtymystä vahvuudesta, voimasta ja käsittämättömästä ihmisten hallinnasta (suurelta osin vieläpä vapaaehtoisesti). Puolittaisuus antaa ajattelemisen ja kiihkottoman pohdiskelun aihetta. Mystiikat ovat aina kiehtoneet ja kiihottaneet ihmisiä. Kielletty on hedelmää, jota jo historiassa on maistettu. Oliko lähes koko tuolloinen Saksan kansa niin täysin väärässä kuin halutaan antaa ymmärtää?
Kolmannessa valtakunnassa oli myös tarkastelun arvoisia puolia; täystyöllisyys, perhekeskeisyyden arvostus, ruumiinkultturin kannatus, mielenvahvuuteen tähtäävät terveystavoitteet, liikenneyhteydet ja ylivertainen järjestys ja toiminnallinen tarkkuus. Järjestelmän sisällä oli hyvä ja turvallinen asua - oli vain joko vapaaehtoisesti tai mukaillen hyväksyttävä valtavirta, josta järjestelmä loi yhteenkuuluvuuden ja ryhmähengen voiman kannattajillensa. Urheilu, liikunta, luonto ja terveet elämäntavat olivat hyveitä, joita tosin osa puolue-eliitistä viisveisasi - "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" -mentaliteetilla.
On tunnettua, että totalitäärisissä järjestelmissä hitaiden muuttujien seurauksena tapahtuu "ryöstäytyvää" siirtymistä itselleen arvostelukyvyttömään suuntaan luoden uskomuksia omasta täydellisestä kaikkivoipaisuudesta. Hyvätkin alun idealismia hipovista aatesunnista frustruoituvat valtapyyteisiksi ja "tavoitteet pyhittävät teot" -periaatteiksi. Järjestelmän tavoitteiden eteen ei saanut jäädä häiritseviä esteitä. Esteet raivattiin pois, jotta historiallinen vastuu ja perimän kanto uusille sukupolville ei häiriintyisi. Järjestelmäkonkretisoijat olivat sokeutuneet näkemään omia muista, "vieraista" piittaamattomia toimia -- tavoite- ja käskyjen noudattamisvelvoitteet olivat ylittäneet inhimilliset kestorajat.
Kolmannen valtakunnan mystiikkaa saadaan parhaiten hälvennetyksi ottamalla esille sen kaikki puolet, myös kiistattomat edut ja tapahtumat, jotka nostivat Saksan I-maailmansodan häpeästä jälleen koko Euroopan tekniseksi ja kaupalliseksi veturiksi. Ylivertainen varustelukyky sumensi Saksan kiihkotonta näkemystä yleiseurooppalaisesta yhteismallista; sen teki itsellisesti Saksa yksin ja omien valtapyyteiden ohjaamana. Liiallinen identiteetti on kuin hyvän - tai pahanlaatuinen liikakasvu yhteisöllisyyden elimistössä.
Kolmannen Valtakunnan Eurooppa oli saatettava yhden järjestelmän systeemiksi, jossa tosin kansalliset ominaisuudet saivat jäädä paikoilleen, kunhan ne eivät muodostuneet uhaksi tunteelle, jossa koettiin ylivertaisuutta muihin nähden. Eurooppa olisi näin saanut riittävän voiman patoamaan pelättyä kommunismia, joka oli Hitlerin Saksan suurimpia uhkakuvia läntisille järjestelmille. Hitler ennusti neuvonantajiensa kautta hyvin II-maailmansodan loppumisen jatkoseuraukset. Amerikkalainen panssarikenraali Patton oli ilmeisesti pikaistuksissaan jossain yhteydessä 1944 tuumannut, että saman tien Moskovaan saakka. Hitler uskoi loppuun saakka lännen kääntävän aseensa Neuvostoliittoa vastaan.
Nyt me elämme uudessa Euroopassa, jossa Saksa koettaa järjestellä yhteistä perustuslakia EU:lle. Yhteisömme on nyt pinta-alallisesti miltei yhtä suuri kuin Kolmas Valtakunta vuonna 1942. Saksa on jälleen noussut tekniikan ja kaupan veturiksi maanosassaan. Suomelle Saksa on ollut koko itsenäisen historiansa yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista, kuten myös Neuvostoliitto ja myöhempi Venäjä. Saksa on uudessä koko maapalloa koskevassa työnuudelleen jaossa merkittävimmistä Euroopan pelintekijöistä. Yhtenäisen EU:n tulisi asemoitua USA:n ja tulevan Venäjä-Kiina -akselin välimaastoon yhteiskunnallisena ympäristöarvostajana kehittämään tekniikat ja järjestelmät siivoamaan sen aikaansaamat markkinataloudellisen kulutusjuhlinnan jäljet.
Eurooppa voisi olla ensimmäinen irtiottaja palauttamaan henkisiä arvoja ymmärrykseen mitä on historiallinen sivistys näkemään vastuuta teoistamme, jossa me valkoisena rotuna olemme markkinakulutuksen airueena jälkemme jo ympäristöömme jättäneet. Eurooppa on ollut filosofioiden ja useiden korkeakulttuurien kehto. Meidän uutena eurooppafilosofiana olisi tilausta ympäristötavoitteiden harmonisoituminen kunnioitukseen kokonaisuuksia kohtaan. Olisiko sieltä "pimeistä ja vääryyden peittämistä" Kolmannen Valtakunnan joistakin perusperiaatteista ammennettavissa yhteyttä luontoon, terveeseen ruumiinkulttuuriin sekä joukkohenkeen, jossa yhteisöllisyydellä tavoiteltaisiin sellaisia päämääriä, joilla olisi kestävyyden merkkejä - vaikkapa tuhanneksi vuodeksi ymmärtämään, että luonto ei kestä kaltaistamme kulutusta?
-----------------------------------------------------------
Linkki ---- http://www.tieteessatapahtuu.fi
1) Artikkeli "Eino Kaila ja kolmas valtakunta" ---- http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/204/179
2) Arvostelu prof. Juha Mannisen kirjasta "Valistus ja kansallinen identiteetti" ---- http://www.helsinki.fi/hum/hist/yhd/jul ... ninen.html
Juha Manninen: Kansakunnan aatteen synty Ruotsissa ja Suomessa ---- http://www.tsv.fi/ttapaht/021/manninen021.htm
-----------------------------------------------------------
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Voit tilata ilmaiseksi Tieteessä tapahtuu -lehden: tilaukset@tsv.fi
--------------------------------------------------------------------------------
Kuvakokoelma yllä olevaan kirjoitukseen - kuvia saa käyttää vapaasti tekstin yhteydessä. Copyright by Ilkka Luoma 2005 ja 2006.
Kuva 1
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/510005715/ --- DSC_2039.JPG
Teksti
Mannerheim käänsi tilanteen pakosta selkänsä Saksalle ja näin presidentti Ryti - tehtyään sopimuksen Hitlerin kanssa - sai linnatuomion toimista, jotka pelastivat itsenäisyytemme. Stalin ei halunnut Mannerheimille tuomiota. Muistettakoon kuitenkin, että Kolmannen Valtakunnan marssiessa ylivoimaisena Neuvostoliiton aroilla 1941, antoi kunnioittu marsalkkamme kuuluisan miekantuppi-päiväkäskyn. Saksa hurmioitti osaa Suomen kansaa 1941 haaveesta Suur-Suomesta. Suomi on kulkenut historiaansa tiiviisti Saksan yhteydessä - nyt Saksa ajaa EU:lle yhteistä perustuslakia...
Kuva 2
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/510005695/ --- B0001570.JPG
Teksti
Kolmannen Valtakunnan SA-joukkojen asepukuun liittyvä tikari suomalaisella kirpputorilla; hinta oli 1500 euroa. Kysynnän ja tarjonnan laki huolehtii korkeista hinnoista. Maamme itsenäisyyden vartija marsalkka Mannerheim pelasti Suomea mm. saksalaisten aseilla heinäkuussa 1944. Saksa koulutti myös jääkärimme 1910-luvulla, jotka vaikuttivat ratkaisevasti sisällissodassamme valkoisten voittoon. Suomi seisoi jo tuolloin idän ja lännen etuvartiossa. Saksa on ollut aina yksi merkittävimmistä ulkomaankauppakumppaneistamme...
Saanko mennä repimään päät irti Suomessa olevilta Lenin-patsailta? Mieli tekisi.
Syy: Lenin on joukkomurhaaja; ihan Hitlerin luokkaa vastenmielisyydessään.
Perinteisesti Suomi on niitä harvoja paikkoja jossa venäläisjohtajien patsaat säilyttivät päänsä. Kun vähän aikaa jaksat ihmetellä Leninin kaljua päätä, niin siitä tulee kuin Aleksanteri-patsas joka jatkoi elämäänsä Suomessa ja jakaa kaikki suomalaisten juhlahetket. Sitäpaitsi Lenin allekirjoitti suomen itsenäisyydenjulistuksen...pitäisikö sekin repiä. No valtamme ja itsenäisyytemme on tosin mennyttä mutta mitäpä siitä.
Mutta jos ehdottomasti haluat repiä pään joltain presidenttipatsaalta niin aloita vaikka paasikivestä...
Aina silloin tällöin Pietarissa ja Moskovassa käyneenä oikein harmittaa, miten vähän sitä vanhaa kunnon neukkusymboliikkaa on enää näkyvillä. Kyse on kuitenkin 75 vuoden historiasta, jonka toivoisi näkyvän katukuvassa hieman enemmän.
Itse olen fanittanut keräilymielessä tuota osa-aluetta jo jonkin aikaa. Hallussani on mm. lapsille suunnattua suomenkielistä Lenin-propagandaa, joka on aika huikeaa luettavaa!
"Kunnia Neuvostoliiton sankareille!"
Suomessa perinteisesti ei ole revitty päitä pois, vaan tervattu. Urho Kaleva Kekkonen tervasi Helsingin yliopistossa tsaarin rintakuvan ja Yleisradion toimitusjohtaja, Microsoft Corporationin prelaatti, tervasi Helsingin Hakaniemessä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_rauha_(patsas)
Tiettävästi Moskovassa ei kukaan venäläinen tai ortodoksi ole tervennut Helsingin kaupungin lahjoittamaa patsasta eikä harjoittanut huliganismia muussakaan muodossa.
Venäjä onkin vanha sivistysvaltio, jonne lukutaitokin saapui jo ennen Suomea.
Hitlerille pitää tarjota poliittinen turvapaikkaoikeus Mikkelin vahakabitetista Mannerheimin viereltä!
Minusta Hitlerille pitäisi tarjota saksalaisilta vandaaleilta poliittinen turvapaikkaoikeus Mikkelin vahakabinettiin Mannerheimin rinnalle.
Hitlerhän kävi 4.6.1942 syntymäpäivävierailulla marsalkan luona.
Ehdotan, että Stubb vankkumattomana ihmisoikeuksien puolustajana Hautalan kanssa tarjoaa poliittista turvapaikkaoikeutta Hitlerille, jonka suuruuden nyky-Saksa yrittää kiistää Euroopan Yhteisön esitaistelijana.
" Työtön 41-vuotias komeilee lehtien etusivuilla. Mies kuvailee itseään vasemmistolaiseksi ”vanhaksi punkkariksi”, lempibändi on tosin Motörhead. Käytyään kolme vuotta poliisikoulua Frank L. huomasi, ettei poliisin ura ole häntä varten. Nyt hänet on pidätetty. "
Surkeaa ! Motorheadin Lemmy on nimittain NATSI !
" Motörhead-laulajaa tutkitaan natsirikkeestä
10.7.2008 12:28
Motörheadin legendaarisen laulajan Ian "Lemmy" Kilmisterin tekosia tutkitaan nyt Saksassa suurennuslasin alla.
Saksan laki kieltää ehdottomasti kaikki natsitunnukset, mutta Lemmy esiintyy vastikään julkaistussa valokuvassa päässään natsiupseerin lakki. Saksan rikoslain 86. artikla kieltää kaiken kansalliskiihkoisen - erityisesti natsiyhteyksiin liitettävän - propagandan, sisältäen erilaisten symbolien käytön.
Kyseinen kuva julkaistiin saksalaisessa sanomalehdessä Wacken Rock Seaside -konsertin jutun yhteydessä. "
Lemmy nyt on jo niin "pihalla", että hänen juttunsa voi antaa tulla toisesta korvasta ulos samantien.
Mitä tohon natsipomon (en halua käyttää edes hänen nimeään) pään heittoon tulee, niin voisin jopa kuvitella itseni (varsinkin muutaman Gin&Tonicin jälkeen) tekemään aivan saman tempun.
-EP-
Joku fiktiivisen taidesuunnan artisti on mustalla huumorilla sävytettyna kuvannut Hitlerin päällä varustettuna. Yleensähän pää sisältää myöskin aivot.
Onneksi joku artisti on rekontsruoinut teoksen realistiseksi.
Asioista ei edelleenkään puhuta ---
...
60 vuoden jälkeen historian näkökulma voisi laajentua
Vuosi 2005 oli useiden juhlien aikaa. 1945 päättyi eräs aikakausi, josta ei ole ollut lupa puhua kuin yhdellä tavalla. Kansallissosialistinen Saksa antautui liittoutuneille, lähinnä venäläisille ja amerikkalaisille. 60 vuotta sitten alkoi laaja yksipuolinen vuoropuhelu voittajien tahdon mukaisesti. Tänä vuonna tullaan todennäköisesti kokemaan uusi lähestyminen arkoihin tapahtumiin. Olisi tasapuolisen tutkinnan aika.
30-luvulla Saksan kansa valitsi suvereeniin asemaan kansallissosialistisen liikkeen, joka oli palauttamassa kansallista identiteettiä Saksalle. Tapahtumien ilmentymistä on puhuttu ja kirjoitettu runsaasti; vähemmän on tarkasteltu niitä toimenpiteitä, joilla kohotettiin Saksan kansalaisten elinmahdollisuuksia, parannettiin työllisyyttä, aikaansaatiin kansallista eheyttä ja toisaalta kavennettiin ilmaisunvapautta. Vaalitulos, joka 1933 saavutettiin, ei kokonaan voinut olla manipuloitu, vaan reilu enemmistö halusi muutosta. Toinen maailman sota käytiin tunnetuin seurauksin. Ne epämiellyttävät tapahtumat, joihin tuolloinen valloittaja syyllistyi, tiedetään myös hyvin. Saksa on nykyisyydessään osoittanut tahtoa hyvittää tapahtumat ja nyt on aika antaa myös hyvitys nykyiselle Saksan kansalle hautaamalla menneet.
Nyt olisi hyödyllistä perehtyä tämän päivän epäokeudenmukaisiin tapahtumiin, mm. Palestiinan kysymykseen ja lisäksi niihin lukemattomiin epäinhimillisiin tapahtumiin, joissa lähes aina siviilit ovat suurimman kärsimyksen kohteena. Valttina saavuttaa äänestyksien jälkeistä valtaa, on käyttää osin samanlaisia retoriikan helmiä kuin jo 30-luvulla.
Suomen tapahtumat ja kohtalo on useasti liittynyt Saksaan. Tänä päivänä mm. vientimme ja tuontimme on Saksan kanssa merkittävän suuressa asemassa. Suomalaisille Saksa on merkinnyt mahdollisuuksia ja turvaa kuin myös epätietoisuutta. Aikoinaan oli meille tulossa myös saksalainen kuningaskin. Saksalaisten sotilaallinen ja taloudellinen apu kesällä 1944 oli eräs ratkaisu itsenäisyytemme säilymiselle. Tämänkin tosiasian esilletuloa piti odottaa lähes 60 vuotta, mutta nykyisin asia on laajasti hyväksytty ja tunnustettu.
Nyt olisi aika nähdä asioita objektiivisemmassa valossa; vanhojen hokemien toistelu ei tuo menetettyjä syyttömiä sieluja takaisin. Jo EU-yhtenäisyyden nimissä olisi huomioitava saksalainen identiteetti; kaikilla on oikeus omaan identiteettinsä, kuten Suomessakin eri maakunta-alueilla on omat piirteensä, niin myös liittoutuvassa Euroopassa on eri mailla omat "omituisuutensa". Saksalle, joka on merkittävä nettomaksaja yhteisessä Euroopassamme, olisi annettava sille kuuluva arvonsa.
Tämän vuoden 60 v. tapahtumien julistuksille paremmasta maailmasta ja muistutuksista historian virheistä, antaa kysymyksiä herättävän olon, koska nyt aikoinaan kärsineet viljelevät uutta kärsimystä uusille kärsiville itsensä puolustamisen ja vapauden nimissä. Voittajat ovat aina määränneet linjat, häviäjän on tyytyminen ajan kuluun ja unohdukseen. Voittajat tänäkin päivänä sanelevat virallisen totuuden ja julistuksen. On vain yksi hyväksyttävä tapa muistella vanhoja; historian virheistä tulisi muidenkin oppia kuin vain historiassa virallisia virheitä tehneiden. Objektiivisuuteen kuuluu myös historian näkökulmien valaisu kaikilta tahoilta; myös häviäjien näkemyksien ja tutkimusten osalta.
Eurooppa EU:na ei ole yhtenäinen; eikä se synergioidu hyödyllisyydeksi kaikille, ellemme ota huomioon myös kaiken kattavaa historiatutkimusta ja hyväksyntää, että virheitä on tapahtunut kaikilla puolilla. Maailma voisi olla tasa-arvoisempi ja harmonisempi, mikäli emme lietso liiaksi kansallista erinomaisuutta ja vain omien kulutusetujemme oikeutuksia. Tulemme kohtaamaan uudentyyppisiä uhkia; saastuminen, energian riittävyys, puhdas vesi sekä ilmastomuutokset vaativat yhteisiä ponnisteluja.
Tästä vuodesta 2005 ei saisi tulla liiaksi historian muisteloa, vaan niiden ominaisuuksien löytymistä, jolla nykyiset epäinhimillisyydet vähennettäisiin minimiin. Saksa on hieno ja moni-ilmeinen kansakunta. Historiamme on meillä kaikilla ja sen kanssa tulee voida elää.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
Siis mitä helkkarin hyötyä on mennä tuhoamaan museon tai näyttelyn taidetta. Tässähän joku Tamperelainen kohta leikkaa Mannerheimin hevosen jalat ja ihmetellään että miksi.
Saksassa taidetaan keskustella mutta tuntuu siltä että hyvin hiljaa ja varovaisesti ettei muut kuule mitä me ajatellaan. Tulin juuri Saksasta ja istuen monen monta iltaa baareissa työväestön seurassa ja loputtomien venkuloiden jälkeen selvisi ainakin joidenkin näkemys asiaan. Wermacht oli hyvästä, Luftfaffen oli super hyvä, ss oli sairas paska joukko joka tappoi omat ja kaikki muutkin ja itse Hitler.??? Hmmm...meissä taitaa elää se pieni Aatu yhä. Se mikä silti näitä Saksalaisia riepoi oli sodan häviäminen se oli se ainoa yhteinen asia. Sen ymmärrän, kaikesta pahasta huolimatta tappio ottaa aina koville, niin täälläkin.
Sen verran tuli annosta heidän sisäisistä tunnoista ettei oikein tiennyt mitä ajatella. Kysymys ei tosiaan ollut mistään Natsi tyypeistä.
Kerran Uralilla satuin samaan lounaspöytään itävaltalaisten asentajien kanssa. Vanhin oli miltei 50-vuotias ja nuoremmat 30-40-vuotiaita (vientiasentajiksi ei lähetetä ketä tahansa).
Aamiaispöydässä tuli keskustelua Jörg Haiderista ja loppupäätelmä oil se, että hänessä on jonkin verran kansallisryhtiä jäljellä, kun ei anna muiden määräillä likaa Itävallan asioista.
En siis yhtään ihmettele, miksi Wehrmachtin Jugoslaviassa palvellut yliluutnantti Kurt Waldheim äänestettiin Itävallan presidentiksi Yhdysvaltain juutalaisjärjestöjen vastustuksesta huolimatta - juuri itsekunnioituksen vuoksi.
"Tulin juuri Saksasta ja istuen monen monta iltaa baareissa työväestön seurassa ja loputtomien venkuloiden jälkeen selvisi ainakin joidenkin näkemys asiaan. Wermacht oli hyvästä, Luftfaffen oli super hyvä, ss oli sairas paska joukko joka tappoi omat ja kaikki muutkin ja itse Hitler.??? Hmmm...meissä taitaa elää se pieni Aatu yhä."
Olutta juoneen työväestön ja lasten suusta kuulee kansan tahdon.
Se ei aina ole tosiaankaan sellainen kuin ammattitiedostusvälineiden propagandistien.
Perushypoteesini on se, että noin 15%:lla saksalaisista ja itävaltalaisista on suursaksalainen saksan kieleen ja kulttuuriin perustuva identiteetti, jota liittoutuneiden miehitys ja Neuvostoliiton tarjoama kansainvälisyys kasvatus eikä anglo-amerikkalainen liberalismi tai verkkoporno ole kyennyt täysin vielä kitkemään.
Siksi on aivan päivän selvää, ettei itävaltalaisille ja saksalaisille voi vieläkään myöntää täysiä ihmisoikeuksia: sananvapautta ja akateemista vapautta esiittää omia näkemyksiään toisesta maailmansodasta ja holokaustista, koska sosialidemokraatit ja kristillisdemokraatit eivät kestäisi debattia ilman rikoslain uhkaa loppuun saakka.
Saksalaisten panikoiminen johti siihen, että Suomikin Paavo Lipposen johdolla ja Martti Ahtisaaren hyväksynnästä meni mukaan naurettavaan Itävalta-boikottiin, jonka orgnisoivat Thomas Kleistill ja Gerhard Schröder. Lipponen otti asennon heti kun Saksasta soitettiin ja Ahtisaari selitteli, ettei häneen saatu yhteyttä, vaikka hänellä oli satellittipuhelin.
Ahtisaari ei ollut siirtänyt tasavallan presidentin oikeuksia pääministerille matkansa ajaksi.
SPD:n ja CDU:n panikoiminen kansallissosialistiensa kanssa aiheuttaa Suomessakin typeryyksiä ja perustuslaittomuuksia.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 23 kommenttia